Snautseri-Pinseriharrastajat ry

           Lutuset on toinen nimemme ja Lounais-Suomi toimialueemme

HALLITUS 2017

Puheenjohtaja

Minna Lindell
040 712 0581
[email protected]


Omistan 2 kääpiösnautseria (Nelli ja Ronja), joiden kanssa harrastan agilityä tällä hetkellä satunnaisesti. Kahden pienen pojan äitinä en enää ole yhtä aktiivinen koiraharrastaja kuin muutama vuosi sitten, mutta innolla olen mukana Lutusten toiminnassa, jossa nyt toimin puheenjohtajana neljättä kautta.


Varapuheenjohtaja

Meeri Suhonen
040 824 7309
[email protected]


Olen reilu parikymppinen agilityyn hurahtanut koiraholisti Raisiosta. Mieheni lisäksi perheeseemme kuuluu kolme kääpiösnautseria: Riina, Lassi ja Reetu. Harrastuksiini kuuluu agilityn lisäsi koiranäyttelyt, hevoset sekä akvaariot. Suurena tavoitteenani on saavuttaa jollekkin koiristani agilityssä valioarvo, nähtäväksi jää minne rahkeet riittää. Pääasia on kuitenkin mukavat harrastukset rakkaiden koirieni kanssa, joiden ehdoilla etenemme. 


Sihteeri/Jäsensihteeri

Suvi Lauth
050 412 8177
[email protected]


Perheeni pieniä parrakkaita edustaa kolme kääpiösnautseripoikaa Fido (2013), Ferro (2014) ja Forrest (2015). Lisäksi paimenkoiran virkaa toimittaa meidän pumi Frida (2011). 


Harrastan kahden nuorimman käppänäpojan kanssa aktiivisesti näyttelyitä ja satunnaisesti käymme myös agilityssä. 



Jäsen


Nelli Hyvärinen

0400 434 849 
[email protected] 


Kotoota löytyy tällä hetkellä kolme koiraa, kaksi kääpiösnautseria Frodo (7/2012) ja Mister (12/2012) sekä sylikoiran virkaa suorittava japanese chin Napo (10/2007). Käppänöiden kanssa harrastamme agilityä ja Mister kiertelee myös säännöllisesti näyttelykehiä. 

Tämä on ensimmäinen vuoteni Lutusten hallituksessa ja odotan innolla mitä vuosi tuo tullessaan. 

Jäsen

Helena Akolahti


[email protected]m

Olen -91 syntynyt pinserin omistaja Kaarinasta. Kotona asustaa
2009 syntynyt pinseri herra Luca. Käymme silloin tällöin näyttelyissä ja mätsäreissä. Harrastuksiin kuuluu rally-toko, erilaisten temppujen opettelu ja satunnaisesti jäljestystä.

Jäsen

Eerika Kiiski

045 343 8838 
[email protected] 

Omistan kaksi pinserityttöä Saran (7/2011) ja Rosin (12/2012)
Molempien kanssa harrastan aktiivisesti eri koiralajeja. Ykköslajimme ovat agility ja rallytoko. Molemmissa kisataan virallisissa kisoissa. 
Harrastamme myös silloin tällöin canicrossia, doboa, noseworkia ja pyöräilyä kun säät sallii.
Lenkkeilemme  maastossa paljon, koirat rakastaa metsässä lenkkeilyä. Riistavietin vuoksi en voi pitää koiria irti paljon joten pitkistä liinalenkeistä nauttivat.  
Koiranäyttelytaustaa meillä myös on suomen- ja vironmuotovalion verran.  Nykyään olen näyttelyissä kehän toisella puolella, eli töissä kehäsihteerinä.  
Koirien lisäksi rakkaisiin harrastuksiin kuuluu hevoset.

Jäsen


Satu Riitinki

Olen kolmekymppinen koirahullu Nousiaisista. Perheeseemme kuuluu pinseri Brutus, beauceron Rambo ja uutena tulokkaana suursnautseri-sekoitus Bono. Poikien kanssa harrastellaan suurimmaksi osaksi näyttelyjä ja mätsäreitä, Rambon kanssa lisäksi hakua ja tottista. Vapaana metsässä lenkkeily on tietenkin poikien mielestä parasta. Kaikki tietämys koirista kiinnostaa ja käynkin koira-aiheisilla luennoilla aina kun vain mahdollista.

Olen ensimmäistä kautta lutusten hallituksessa.